– Katsoppas, tuolla niitä vilkkuu! Siellä oli yksi oikein ihanan pyöreä. Minähän sanoin, että tämä on hyvää mustikkamaata. Täältä löytyy!
Iisoppi Vehviläinen viittilöi pakettiauton ratin takaa vieressään istuvalle kunnanjohtajalle. Käsi piirsi laajaa kaarta kuusimetsään, jossa mättäältä toiselle liikkuvien marjanpoimijoiden pyllyt vilahtelivat runkojen lomasta.
– Mustikkaanko me tänne on tultu? kysäisi kunnanjohtaja.
– Ehei. Tässä on nyt mehukkaammat saaliit mielessä. Oikeat etelän hetelmät.
– Mitä?
– On se nyt kumma, että kouluja käynyt mies ei tunnista kansainvälisen suojelun tarpeessa olevia ihmisiä.
– Mitä? Nuohan ovat niitä thaimaalaisia naisia, jotka naapurikunnan marjayrittäjä on tuonut sesonkityövoimaksi. Tuossa on Kinnusen Marja Oy:n tarrakin auton takalasissa.
– Aivan. Ja Kinnulan marjakeisaria kavalampaa ihmistä ei ole. Se on onnistunut huijaamaan jopa syväjokisia. Nämä viattomat naisparat ovat joutuneet ihmiskaupan, hyväksikäytön ja työsyrjinnän uhreiksi. Kaikkein pahinta on, että he eivät ehkä itse tiedosta olevansa uhreja. Lisäksi heidän kotimaassaan vallitsee hyvin problemaattinen ihmisoikeustilanne: sotilasdiktatuuria, mellakoita… Ja köyhääkin siellä on. On ihmisoikeuksien vastaista vaatia ihmisiä asumaan köyhissä maissa. Heillä on oikeus nauttia ihmisoikeuksistaan, ja meidän tehtävämme on nyt tarjota heille heidän ihmisoikeutensa. Se on kansainvälisen suojelun paikka!
Kunnanjohtaja ei sanonut enää sanaakaan, katsoi vain Iisoppia silmät suurina. Iisoppi pysäytti pakettiautonsa marjanpoimijoiden auton taakse. Ryhmä poimijoita olikin juuri tulossa autolleen täysien ämpäreiden kanssa.
– No niin, katsohan Pekka tätä. Näin tämä toimii, selitti Iisoppi ja kapusi autosta metsätielle.
Poimijoiden tullessa auton luokse Iisoppi kaivoi povitaskustaan valmiiksi kirjoitettuja sekkejä, joissa kussakin oli 375 euron summa. Hän näytti sekkejä marjanpoimijoille ja selitti vilkkaasti:
– You need asylum and disko money. You come in the car, we take you asylum and give disko money. In the car, quicky quicky!
– Me no do quicky quicky. Me no prostitute, kiljaisi yksi thaitytöistä ja livahti Iisopin ojennetun käden ali.
– No prostitution. Asylum! Asyluuum!!
Mutta turhaan huuteli Iisoppi marjanpoimijoiden perään. Koko parvi pölähti karkuun tien toiselle puolelle metsään.
– Mitä ihmettä te oikein puuhaatte? kyseli kunnanjohtaja, joka oli myös kavunnut ulos pakettiautosta.
– Minähän vain kerroin tytöille heidän ihmisoikeuksistaan ja turvapaikantarpeestaan. Tässä on Nestorin allekirjoittamat ensimmäisen kuukauden toimeentulotukisekit valmiina. 375 euroa per naama. Luulisi nyt ilmaisen rahan kelpaavan. Mutta ei hätää: tuolta tulee seuraava porukka.
– Ja tuolta tulee joku kuorma-autolla, sanoi kunnanjohtaja.
– Voi helvetti. Se on Marja-Kinnunen. Nyt on toimittava nopeasti. Rupeapas sinä puhemieheksi, tuossa on sekit. Minä käännän auton valmiiksi.
Hämmentynyt kunnanjohtaja jäi keskelle tietä juttelemaan marjanpoimijatyttöjen kanssa sekit kädessä, kun Iisoppi kävi kääntämässä pakettiauton kapealla tiellä. Sitten Iisoppi läväytti pakettiauton takaovet ammolleen ja palasi tiellä seisoskelevan ryhmän luokse.
– Jahas, joko tuli asiat selviksi? Tästä on nyt lähdettävä nopeasti, ennen kuin Kinnunen tajuaa, mitä on tekeillä.
Iisoppi nappasi sekit kunnanjohtajan kädestä, ojensi yhden kullekin kolmesta thaitytöstä, hätisteli koko porukan pakettiauton tavaratilaan ”quicky quicky”, paiskasi ovet kiinni ja lähti ajamaan. Marja-Kinnusen kuorma-auto jäi marjanpoimijoiden auton taakse jumiin soittelemaan torveaan.
* * *
Vajaan tunnin ajomatkan jälkeen pakettiauto pysähtyi Römpsänperän entisen emäntäkoulun, nykyisen pakolaiskeskuksen pihaan. Iisoppi avasi tavaratilan ovet. Ensin ovesta kömpi kolme iloisesti kikattelevaa thaityttöä. Hetken päästä autosta ilmaantui vielä kunnanjohtaja housujaan nostellen ja tukkaansa haroen.
– Toivottavasti matka sujui mukavasti, Iisoppi toivotti.
– Tästä ei sitten puhuta, sanoi kunnanjohtaja.
Iisoppi seisoi emäntäkoulun pihalla peukalot vyön alla, ikiaikaisten isäntämiesten tapaan kannoillaan keinahdellen ja katsoi auringon valossa kimaltelevaa vanhaa emäntäkoulua.
– Että olisiko se yksi euro sitten sopiva vuosivuokra, Iisoppi kysyi.
– Euro on ihan sopiva vuokra. Mutta tästä ei sitten puhuta.